« Takaisin

RoKi parempi Rovaniemellä lukemin 5-2

9.4.2024
Kategoria: A-Nuoret

Viime sunnuntaina kohtasimme viikon ainoassa ottelussa vieraissa Rovaniemen kiekon.

Ensimmäisessä erässä RoKi oli askeleen edellä ja pelin tempo mukautui heidän mukaan. Taistelimme hyvin, mutta ajassa 09:58 Elmeri Iivari vei Rokin 1-0 johtoon. Peli jatkui maalinkin jälkeen Rokin hallitessa ja ajassa 11:30 Samuel Mäkinen siirsi kotijoukkueen jo 2-0 johtoon. Ensimmäisen erän teema jatkui Rokin hallitessa ottelua ja jälleen ajassa 14:23 Samuel Mäkinen pisti pelin jo 3-0. Pääsimme erässä vielä koittamaan rangaistuslaukausta, mutta emme onnistuneet kaventamaan peliä.

Toiseen erään me sisuunnuimme ja peli alkoi parantumaan. Hallitsimme 5 vastaan 5 peliä ja ajassa 26:00 Olli Heiskanen kavensi pelin 3-1. Tästä saimme hyvin energiaa ja pelin kulku oli meillä. Saimme myös ylivoiman Rokin hölmöilystä ja ajassa 31:29 Eemil Seppä kavensi pelin jo 3-2. Pääsimme vielä kertaalleen kokeilemaan ylivoimaa, mutta tuloksetta.

Kolmanteen erään lähdimme hyvissä asetelmissa. Erä käynnistyi meidän hallinnassa, mutta sitten jouduimme alivoimalle. Ja ajassa 42:21 Eemil Lampinen vei kotijoukkueen ylivoimalla 4-2 johtoon. Seuraavat 10 minuuttia mentiin meidän hallitessa peliä ja tästä syystä Roki joutui rikkomaan ja pääsimme ylivoimalle, mutta ylivoima ei saanut toivottua kavennusmaalia aikaiseksi. Ylivoiman jälkeen Roki pääsi ottelussa hieman niskanpäälle ja ajassa 54:31 Eelis Lopina osui vielä kerran ja kotijoukkue 5-2 johtoon. Näihin numeroihin ottelu myös päättyi ja sinetöi samalla RoKin karsintasarjan voiton ja ensi kauden paikan SM-sarjassa. Onnittelut RoKille.